Toinen joululaulu ulkona
Tänään maailmalle pääsi toinen tuore joululauluni. Kirjoitin tämän laulun melkeinpä yhdessä päivässä lokakuun alussa ja tein siitä heti demon, josta päätyikin monta raitaa suoraan tähän julkaisuun asti. Aikaisemmin julkaisemani joululaulu oli sanomaltaan hieman surullinen, mikä on saanut kyllä myös paljon kiitosta. Halusin kuitenkin tehdä myös valoisamman joululaulun ja aiheeksi valikoitui jouluyön aivan omanlainen tunnelma.✨
Monilla jouluaattoon liittyy perinteitä ja omia juttuja, jotka haluaa toistaa joka vuosi. On perinnekoristeita, tietyt herkut, tietyt ohjelmat tai musiikit, haudalla käynnit, joulukirkot. Ne jutut voi olla perinteisiä tai ihan itse keksittyjä uusia perinteitä. Kun aaton jännitys kääntyy hiljaiseen jouluyöhön, alkaa mun lemppariosuus joulusta. Jouluyön pysähtynyt ja rauhallinen tunnelma on ihanaa 💗
Siitä tunteesta lähdin kirjoittamaan ja mielestäni sain sen vangittua tähän kappaleeseen sellaisena, kun sen itse tunnen. Halusin pitää sovituksen melko riisuttuna ja selkeänä. Kuunnelkaa ja ottakaa omaksenne. Ja jälleen kaikki tuki ja jaot otetaan hirmu kiitollisena vastaan. 🙏🏻
