Myötätuuli ulkona 21.10.2025

Loihtima -yhtyeemme julkaisee toisen singlensä Myötätuuli tiistaina 21.10.2025 ja samalla julkaistaan kappaleeseen kuvattu musiikkivideo, jonka toteutuksesta vastaa Vuolas Media. Olen säveltänyt ja sanoittanut kappaleen.

Ihanaa ja mahtavaa, en malta odottaa että kyseinen kappale saadaan kuulijoiden kuunneltavaksi. Myötätuulen sanoitus- ja sävellysprosessi oli aika kivuton ja helppo ja samanlainen on myös tuotos, eli lempeä laulu, joka tuo levollisen fiiliksen. Kappale on minulle hyvin henkilökohtainen ja rakas ja olen onnellinen, että Loihtima halusi valita sen tämän vuoden toiseksi julkaisuksi. Uskon, että tämä kappale löytää kuulijansa ja toivon, että jokaiselle meistä löytyisi elämäämme tukipilari, joka kannattelee elämän vaikeissa paikoissa.

Alla kuvausteksti kappaleesta:

Tiedätkö jonkun, jonka seurassa kaikki tuntuu helpommalta ja johon voit aina turvata? Myötätuuli kertoo ihmisestä, joka on kuin lempeä tuuli, joka kannattelee ja kannustaa eteenpäin kaikissa tilanteissa sekä lohduttaa ja hellii. Loihtiman toinen single luo kuulijalleen pehmeää tunnelmaa, johon voi turvallisesti heittäytyä kellumaan. Laulun, viulun ja kitaran kerrokselliset melodiat kannattelevat läpi vahvojen stemmalaulujen ja unenomaisen tunnelman. Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt Anni Ojala ja äänittänyt ja tuottanut Äänimyrskyn Jasso Perälä. Musiikkivideon toteutuksesta vastaa Vuolas Media.

Luo kotisivut ilmaiseksi!