Mihin riittää joulun taika?

Julkaisin tänään uuden joululaulun, joka on samalla ensimmäinen virallinen soolojulkaisuni artistinimellä Anni. Kappale on kuultavissa mm. Spotifysta ja YouTubesta. Olen säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, äänittänyt ja tuottanut kappaleen itse, viulua soittaa Jessica Koskela.

Kappale ei ole mitenkään erityisen hilpeä tai joulumieltä nostattava, mutta toivottavasti ajatuksia herättävä. Samalla tämä on mun ensimmäinen virallinen soolojulkaisu ja en kyllä olisi hetki sitten vielä uskonut näin tapahtuvan. Artistius ei ole erityisemmin houkutellut, mutta kova hinku on saada omia kappaleita julkaisuun, joten tein rauhan itseni kanssa ja päätin, etten tee tästä nyt mitään isoa mörköä mielessäni. Näin pääsen eteenpäin ja voin tehdä tätä ihan omilla ehdoillani ilman että tarvitsee tavoitella kuuta taivaalta. Ja itseasiassa oonkin nyt aika innoissani!

Tämä on ensimmäinen kappale, jonka olen tehnyt sävellystyöstä julkaisuksi asti itse ja oon ollu tässä ihan hämmästynyt, että mitä tuli tehtyä ja ihmeen nopeasti vielä. Tämä on äänitetty yli 10 v. vanhoilla välineillä täällä meillä kotona (ja Jessican kotona) ja sitten olen istunut lukemattomia tunteja läppärin ääressä työstämässä tätä valmiiksi. Haastavaa on tehdä, kun tietää että paremmilla laitteilla ja ammattilaisen toimesta syntyisi parempaa jälkeä, mutta työnsin ne ajatukset sivuun. Fakta on kuitenkin se, että tekemällä oppii ja jostain on aloitettava. Ja oon tosi ylpeä lopputuloksesta!

Ihana viulisti Jessica Koskela innostui tästä biisistä heti sen syntyhetkellä ja siksi halusin ehdottomasti Jessican kaunista viulunsoittoa tähän mukaan. Ilman tuota viulua tämä kappale olisikin paljon laimeampi. Kiitos kun lähdit mukaan! ❤️ Kiitos myös isoveli Juholle, joka toimi henkisenä tukena miksauksen ja masteroinnin ja Logicin käytön kanssa. Katsoin melkoisen monta Juhon linkkaamaan YouTube -opetusvideoita prosessin aikana. Mutta seuraava kappale eteneekin sitten paljon jouhevammin ja se onkin sitten vähän valoisampi kipale.✨

Kiitos jos kuuntelet ja jaat kappaletta eteenpäin, kaikki tuki otetaan kiitollisena vastaan. ❤️

Luo kotisivut ilmaiseksi!